5. elokuuta 2009

Kitkerän katkeraa

Suhteen alussa Mies ja tuleva Miniä kävivät pitkiä keskusteluja puhelimitse. Mies kertoi kaikenlaista, kuvaili jonkin verran myös äitinsä luonnetta, ja kertoi tämän historiasta, josta löytyy useita ikäviä tapahtumia.

Ensi tapaaminen antoi hyvin osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Astuessaan taloon ensimmäistä kertaa oli Miniää vastassa niin Mies kuin Anoppikin. Miniä ojensi kevään kunniaksi Anopille mininarsisseja. Kiitoksissaan Anoppi pääsi jo syrjähtämään omaan kuolemaansa ja aprikoimaan ajankohtaa poismenolleen.

Elämänasennetta kuvataan usein sanomalla, kuinka osalle ihmisistä puolillaan oleva lasi on puolitäynnä, toisille taas puolityhjä. Anoppi kuuluu kolmanteen ryhmään, jonka lasi on jo lähes tyhjä. Uutisista poimitaan toisille kerrottavaksi aina ne verisimmät ja eniten kuolonuhreja vaatineet. Kun käyttövesi on juuri lämmityksen jälkeen kuumimmillaan, valitetaan veden polttavan käsiä.

Mikä onkaan sitten luonteessa synnynnäistä, ja kuinka paljon voi selittää karulla kohtalolla. Eiväthän kaikki kovia kokeneet muutu läpeensä katkeriksi?

4. elokuuta 2009

Käytöskukkanen

Meneillään ovat hautajaiset, joissa ovat mukana myös Anoppi, Mies ja Miniä. Pääruoka on nautittu, ja Mies lähtee viemään kaikkien kolmen astioita pois pöydästä. Anoppi sähähtää pojalleen ohjeeksi: "Älä sitten pudota!"Mies vastaa rauhalliseen sävyyn "En ainakaan tahallani". Pöydän toisella puolella Miniä pyörittelee silmiään ja nielee kiukkuaan. Kuka käyttäytyikään parhaiten?